Kansalaistoiminnankeskus tuo yhteisöt ja ihmiset yhteen

Tapiolassa, Kulttuurikeskusta vastapäätä sijaitseva EJYn Kansalaistoiminnankeskus tuo yhteisöt ja ihmiset yhteen. Keskuksen tiloissa järjestetään monipuolista yhdistystoimintaa, tapahtumia ja verkostoidutaan.  

Talossa järjestetään vuosittain noin 1 400 tilaisuutta: kokouksia, vertaisryhmiä, koulutuksia, infotilaisuuksia ja muita tapahtumia. Pieni yhdistys ei välttämättä tarvitse omia kokoustiloja, ja kokoustamisen yhteydessä pääsee vaihtamaan kuulumisia muiden järjestötoimijoiden kanssa. Talossa järjestetään myös kaikille avoimia aamukahvitilaisuuksia. “Haluamme tuoda ihmisiä yhteen keskustelemaan hyvinvointiin liittyvistä teemoista. Samalla järjestöjen tarjoama tuki ja toiminta tulee ihmisille tutummaksi.“   Keskuksen tiloissa toimii EJY ry:n lisäksi 8 yhdistystä ja useita hankkeita. kokoustiloja hyödyntävät kymmenet yhdistykset.

Keskus haluaa tukea kansalaisten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Keskus tarjoaa maksutta tiloja sellaiselle avoimelle kansalaistoiminnalle, johon kuka tahansa voi osallistua. Taloon voi tulla piipahtamaan päiväsaikaan myös kahville tai lounaalle Mesikahviin, tai tutustumaan vaihteleviin näyttelyihin Galleria Unelmaan.

EJY ry:n ylläpitämästä keskuksesta käsin tuetaan ja koordinoidaan yhdistyskenttää myös laajemmin. Yhdistyksille tarjotaan tukea muun muassa vapaaehtoistoiminnan järjestämiseen, kotoutumistyöhön ja näkyvyyden edistämiseen. “Tuemme yhdistyksiä ja toimimme verkostomaisesti; uskomme, että yhteistyöllä saadaan enemmän aikaan ja säästetään resursseja. Siihen haluamme kannustaa kaikkia yhdistyskentällä.” 

Kansalaistoiminnankeskuksen aulapalvelu palvelee arkisin klo 9-16. Tapahtumia keskuksessa voi järjestää myös iltaisin ja viikonloppuisin. Ota yhteyttä: toimisto@ejy.fi tai p. 050 410 2555.

Teksti: Petra Kohonen, EJY ry