OmaKamu ry laajentaa toimintaa Espoossa

OmaKamu ry kehittää ja organisoi vapaaehtoistoimintaa lasten ja nuorten hyväksi. Ohjaamme vapaaehtoisia aikuisia toimimaan heidän kavereinaan, eli Kamuina. Toimintamme on ammattilaisten kehittämää, mutta tavallisten aikuisten toteuttamaa. Tuloksena syntyy ainutlaatuisia ystävyyssuhteita, kasvutarinoita ja elämäniloa.

Kamu-suhteen tavoite on tukea lapsen kasvua ja kehitystä. Tavallisten ihmisten kyky tukea toista ihmistä on suurempi kuin usein kuvitellaan. Kamu ei ole ammattiauttaja, vaan luotettava aikuinen, joka voi oman esimerkkinsä avulla auttaa lasta oivaltamaan uusia asioita sekä huomaamaan omat voimavaransa.

Kamuksi sopii kuka tahansa tavallinen aikuinen ihminen, jolla on halua ja voimavaroja olla mukana aikuista tarvitsevan lapsen elämässä. Kamu-suhde vaatii sitoutumista, mutta OmaKamu-yhdistys ja verkosto on vapaaehtoisen tukena. Kamuille järjestetään vertaistapaamisia, virkistystapahtumia, lisäkoulutusta, työnohjausta sekä tutustumisia erilaisiin harrastuksiin ja liikuntamuotoihin. Seuraava vapaaehtoisten koulutus Espoossa alkaa toukokuussa.