Blogi


Eilen EJY:n Unelma Tapiolassa kuului innostunutta ja aktiivista puheen sorinaa, kun reilu 30 henkilöä kokoontui yhdessä kotoutumisen ideoiden äärelle Ideoista toiminnaksi! –työpajassa. Työpaja kesti yhteensä kolme tuntia (klo 14-17), joiden aikana järjestömaailman, Espoon kaupungin, Luksian, Omnian, Uudenmaan ELY-keskuksen ja Arffman Lue lisää…


Mentorointi on menetelmä, jonka avulla vahvistetaan osaamista ja samalla tuetaan mentoroinnin kohteen eli aktorin henkilökohtaista kasvua, identiteettiä ja itsetuntemusta. Mentoroinnissa hiljaista tietoa siirretään avoimella keskustelulla ja aktiivisella vuorovaikutuksella henkilöltä toiselle. Mentorointi perustuu tavoitteellisuuteen, vapaaehtoisuuteen, luottamukseen ja keskinäiseen kunnioittamiseen. – Gunta Lue lisää…


Termit tutuiksi Hankehakemukset koostuvat monista termeistä, jotka menevät helposti keskenään sekaisin ja päällekkäin. Miten päämäärä erottuu tavoitteista? Mikä ero on tuotoksilla ja tuloksilla? Hankkeen lähtökohtana on aina jonkun muutoksen tavoittelu, joka pohjautuu olemassa olevaan yhteiskunnalliseen tarpeeseen, johon halutaan vaikuttaa, jotta Lue lisää…


EJY:n Järjestömarkkinoinnin kehittämisprojekti päättyy. Lue blogiteksti projektista! Esitteet pölyttyvät hyllyssä. Messuilla tungeksii järjestötuttuja vuosien takaa. Kuukausikirje kertoo eilisen uutisia. Viestintäsuunnitelman laatiminen on strategisen suunnittelun pakollinen pulla, joka leivotaan vuosittain vanhalla reseptillä. Tämä näkymä kiteyttää monen järjestön viestintäarjen. Luovalla tavalla toteutettu Lue lisää…


Mitä vapaaehtoistoiminta on? Vapaaehtoistoiminta on osallistumista toimintaan jonkin tärkeänä pitämänsä asian puolesta. Toiminta jota vapaaehtoisena tehdään, kohdistuu yksittäisiin ihmisiin, yhteisöihin tai ympäristöön.  Olennaista vapaaehtoistoiminnassa on se, että siihen lähdetään omasta tahdosta vapaaehtoisesti ilman palkaa tai muuta korvausta. Konkreettisesti vapaaehtoistoiminta voi Lue lisää…


Valtiotieteiden maisteri Katja Anoschkin aloitti työnsä EJY ry:ssä helmikuussa 2016 Katjan vastuulle kuuluu EJY:n kumppanuusverkostojen kehittäminen. Katja on toiminut mm. Suomen voimisteluliitossa ja hän tuo mukanaan liikuntajärjestökentän tuntemusta sekä osaamista kumppanuuksista ja verkostoista. Katjan tavoitat parhaiten sähköpostiosoitteesta: verkostosuunnittelija(at)ejy.fi   EJY ry tiedotus@ejy.fi


Yhteensä: 26