Uudenmaan Työttömien Yhdistysten Aluejärjestö – UUTTA ry

UUTTA ry:n toiminnan ytimessä on STEAn rahoittama Uudenmaan työttömien yhdistysten tuki -hanke. Hankkeen tavoitteet:

  1. Jäsenyhdistysten osaaminen lisääntyy ja yhdistysten tarjoamien palvelujen laadusta tulee yhtenäisempää ja tasalaatuisempaa. Yhdistyksissä järjestetään uusia tarpeellisia ja kiinnostavia palveluita ja toimintaa sekä kehitetään laadullisesti jo olemassa olevaa toimintaa.
  2. Yhdistysten vetovoimaisuus, kävijöiden aktiivisuus ja yhteisöllisyys lisääntyvät. Yhdistysten toimintaan osallistuvien määrä kasvaa ja tavoitetaan myös uutta kohderyhmää.
  3. Edunvalvonta on säännöllisempää ja tehokkaampaa. Uutta ry saa paikallisia kontaktihenkilöitä ja pysyvää edustusta työttömyyttä hoitavien elinten työryhmiin ja päätösten valmisteluun kunnissa ja maakunnassa.
  4. Tiedonkulku ja yhteistyö tehostuvat alueyhdistysten, kuntien, maakunnan, Työttömien keskusjärjestön ja muiden yhteistyötahojen kesken.

Toiminnan kohderyhmät ovat Uutta ry:n jäsenyhdistykset, kaikki työttömät tai työttömyysuhan alla olevat henkilöt, pätkä- ja silpputyöläiset sekä prekariaatti Uudenmaan alueella.

Toiminta pyrkii – pitkäaikaistyöttömiä unohtamatta – erityisesti tavoittamaan myös nuorempaa väkeä, silpputyöläisiä, maahanmuuttajia sekä lisääntynyttä korkeasti koulutettujen työttömien joukkoa ja saamaan heitä mukaan toimintaan. Myös työttömien perheet ja muut läheiset ovat välillisesti kohderyhmää.


Palvelemme kielillä

Suomi

Toimiala

Ammattiin ja elinkeinoon liittyvät yhdistykset, Asukas- kotiseutu-, kylä- ja kaupunginosayhdistykset, Kohtaamispaikka, järjestö- tai vapaaehtoistoiminnan keskus

Teemat

työllisyys

Asiasanat

työttömien yhdistys

Kohderyhmä

työttömät

Ikäryhmä

aikuiset (30-62 v.)

Osoitteet

  • katajanokanlaituri 4

    katajanokanlaituri 4

Yhteystiedot

Sähköposti:
info@uutta.org

Lisätietoa verkossa

UUTTA ry

UUTTA ry Facebook

Toiminta-alue

Alue
Uusimaa

Kunta
Helsinki, Vantaa, Espoo, Askola, Hanko, Hyvinkää, Inkoo, Järvenpää, Karkkila, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi, Lapinjärvi, Lohja, Loviisa, Myrskylä, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Porvoo, Pukkila, Raasepori, Sipoo, Siuntio, Tuusula, Vihti

katajanokanlaituri 4

Katajanokanlaituri, Helsinki, Finland