ViaDia Länsi-Uusimaa ry

ViaDia Länsi-Uusimaa ry on vuonna 2014 perustettu diakoniatyön ja sosiaalialan paikallisjärjestö. Tavoitteemme on tehdä työtä ihmisen hyvän elämän ja hyvinvoinnin edistämiseksi.  Työtä tehdään Lohjan ja Vihdin alueilla itsenäisesti. Vapaaehtoisten työpanos  on meille erityisen arvokasta.

Lohjalla toimintaa on järjestetty viiden vuoden ajan. Pääasiallinen toimintamuoto on ilmaisen lounaan tarjoaminen kerran viikossa. Toivontorin kohtaamispaikassa nimensä mukaisesti kohdataan ihmisiä, rupatellaan ja vaihdetaan kuulumisia.  EU-ruokakasseja jaetaan kahden viikon välein.

Vihdissä ruoka-aputyötä on tehty vuodesta 2019 lähtien kuutena päivänä viikossa. EU-ruokakassien jako tapahtuu kerran kuukaudessa. Ilmaista lounasta tarjoamme kahden viikon välein. Manna-kirpputorin tuotolla on rahoitettu kaikkea ruoka-aputyötä Vihdissä.

Kohderyhmänämme on erityisesti ikäihmiset, mutta  myös työikäisiä ja lapsiperheitä on palvelujemme piirissä. Teemme yhteistyötä Lohjan kaupungin, Vihdin kunnan, TE-keskuksen, Rikosseuraamuslaitoksen sekä paikallisten kauppiaiden ja yhdistysten kanssa. Toiminnassamme näkyvät kristilliset arvot  mm. siten, että ennen ruokailua ja ruuanjakotilaisuuksia järjestämme aamuhartaushetken.

 


Palvelemme kielillä

Suomi, Englanti

Toimiala

Kohtaamispaikka, järjestö- tai vapaaehtoistoiminnan keskus, Työllisyyden edistäminen ja työttömien yhdistykset, Uskontoon ja maailmankatsomukseen liittyvät yhdistykset

Teemat

eläkeläistoiminta, kaveritoiminta, keräykset ja avustustoiminta, myyjäiset ja kirpputorit, osallisuus, sosiaali ja terveys, työllisyys, vapaaehtoisuus, yhteistyö ja verkostot

Avainsanat

ruoka-aputyö, Kohtaamispaikka, lounas, kirpputori

Kohderyhmä

eläkeläiset, järjestötoimijat, kuntalaiset, kuntoutujat, maahanmuuttajat ja pakolaiset, työttömät, vapaaehtoiset

Ikäryhmä

kaikenikäiset

Osoitteet

  • Postiosoite

    Kenttätie 2 b 8, 03250 Ojakkala

  • Käyntiosoite

    Metsolankatu 16 08150 Lohja

  • Käyntiosoite

    Keskikuja 2, 03100 Nummela, Suomi

Yhteystiedot

Kotikunta: Vihti
Sähköposti:
info.lansi-uusimaa@viadia.fi
Puhelin: +358504337555

Lisätietoa verkossa

ViaDia Länsi-Uusimaa

Toiminta-alue

Alue
Uusimaa

Kunta
Lohja, Vihti

Postiosoite

Kenttätie 2 b 8

Käyntiosoite

Metsolankatu 16, 08150 Lohja, Suomi

Käyntiosoite

Keskikuja 2, 03100 Nummela, Suomi